Kehen sattuu & kuinka paljon

Hei!

Mä en tiedä, enää mistää mitää.
Mä en tiedä, mitä mä enää haluan.
Henkisesti ahdistaa ja on todella paha olla.

Viimeyönä näin ihan hirveesti painajaisia.

Säryt on taas asteikolla 1-10 siinä 9.
Selkäsärkyä ja vihlomista.
Selästä jalkaan paineentunnetta.

Tää fyysine kipu, on ihan hirveetä.
Mut niin on alkanut, nyt henkisestikki oireilemaan.

Tyks:istä ei vieläkään ole tullut kirjettä, että koska pääsen kirurgianpolille.
Mä odotan sitä, kun kuuta nousevaa.
Mä haluasin päästä sinne jo.
Viimeistään 5.6 lähdetään Äidin kanssa Turkuun, mennään Hostellii  yöksi.
6.6 on ihotautipoli ja magnettikuvaukset.
Kävisköhän niin hyvä tuuri, et olis kirurgille samana päivänä aika?
Toivottavasti...

Mä oon todella onnellinen, että mulla on tukena perhe ja ystäviä, jotka auttaa mua taistelemaan tän sairauden kanssa.
Se auttaa mua itsee jaksamaan, henkisesti edes vähän.

Eilen aamulla, itkin äidilleni, koska tuntuu etten jaksa enää ja haluaisin vaa luovuttaa.

Ja päivällä avauduin Annelle.

7aamulla otin aamulääkkeet, vieläkin on todella todella pahaa särkyä ja paineentunnetta.

Mä toivon et apu löytyy...

Too reality

Heips.

Mitäs tänne.
Melkein 2viikkoa odottanut, tyks:istä kirjettä, että koska pääsen sinne..

Viimeyö nukuttu TAAS, todella huonosti, selkä on todella kipeä ja tuntuu painetta..
Oikea jalkakin taas (yllätys) kipeenä ja tuntuu painetta ja polttelua.

Ulospäin näyttää, ku kaikki olis ihan fine, mut todellisuudes ei oo.
"Make a fake smile, and say everything is allright" -vai miten se meni..

Mä en jaksa taistella tän kanssa, mua vaa sattuu, päivästä toiseen ja ku säryt kovenee päivä päivältä.
Joo sairastan vaikeeta hermosairautta, joka syö mua henkisesti, sekä fyysisesti. Silti opiskelen puualaa ja käyn siivoojana töissä.
Saan monilta hirveesti respectejä siitä, kun on tää nf ja jaksan painaa duunii ja kouluu.
Pakko se on, en mä jaksa kotonakaan maata sängynpohjalla.

Mites tää päivä, no nyt menossa Leineperin ruukkiin, johonki taimihössötykseen.
Sen jälkee kotiin suihkuun, pukeutumaan, kihartamaan hiukset ja meikkaamaan.
Sitte illalla on Tyky-ilta, eli työporukalla mennään syömään Buccoon ja istumaan iltaa, laulamaan karaokea sun muuta.

Sitte iltamyöhään, mun olis tarkotus eksyä vielä keitsuun (pub keidas) , kunha äiti ja häne pari koulukaverias, saapuu Poriin, laivareissun jälkee.

Mä toivon, et tää selkäsärky ja jalkasärky helpottaa iltaan mennessä, en viittis ottaa keppejäkään mukaan.

Eile raivosin taas, kuinka paskaa kaikki on ja sitä että kuinka tää sairaus, rajoittaa mun normaalia elämää.

Mitäänhän en oikeestaan edes sais tehdä, silti teen koska oon nuori ja en tosiaa tällee melkei 21v ajatellu sairaseläkkeelle jäädä, en todellakaan.

Sen mä tiedän, tää kipu ja särky..
Tää on liian todellista.
Ei kenenkään kuuluis kärsiä tälläsestä, tätä en toivois edes mun pahimmalle vihamiehelle, tätä en toivo kenellekkään.
Ei kenenkään kuuluisi kärsiä päivittäisistä kivuista, säryistä ja tunnottomuudesta.
Esim. Tänään aamulla ykskaks jalka petti alta koska oli puutunut reiteen asti..


Mä toivon ja odotan, et löytyis se hoitokeino ja apu...

No leg, no pain.. Anymore

Hei!

On taas kulunut tovi, joten aika laittaa kuulumisia. Tiedän etten oo, hirveen aktiivine bloggari, johtuu tosin myös siitä, et puhelimella näpyttelen.

Eli joo, varmaa jos otsikosta voi päätellä?

Mulle kuuluu ihan ok, säryt vaa vie voimat.
Jalkasäryt tullut pikkuhiljaa pahempina takasin, puutumista sekä jalan alta pettämistä. Nämä kaikki lisääntynyt, sekä jalka turpoilee mahdottoman paljon, jatkuvasti.

Viikko sitten maanantaina, kävin omalla terveysasemalla, josta sitten pistettiin, kiireellinen lähete Turkuun Tyksiin.
Sitä siis odotellessa..

8.4 Olin tapamassa Kirurgia, joka mut sillon leikkas. Sillo oireet eivät olleet näin pahoja vielä.
Mutta nyt ovat.
Sillon puhuttiin, että menisin selkäleikkaukseen seuraavaksi, mutta nyt näiden oireiden ja tämän tilanteen myötä, pistän kaikki leikkaukset jäähylle...
En mä halua enää mennä, enkä mä uskalla enää mennä.. Mä pelkään, pelkään ihan hirvesti, että jos menen selkäleikkaukseen.. Että halvaannun alaraajoista tai että säryt tulee 3 kertaa pahempana takasin.
Mä en halua enää, että edes jalkaa leikataan.

Mä päätin, että kun mennään Tyksiin, mä aion sanoa suoraa, että mä en halua enää, että leikataan/pienennetään yhtäkään tuumoria.
Mä aion sanoa iha suoraa, mitä mä oikeesti ajatelen, miltä musta tuntuu.
Mä aion sanoa, että seuraava leikkaus jonka ne tekee, on oikean jalan amputaatio.
Mä myönnän, että mä olen jo valmis siihen, mielummi elän "rampana" jalka proteesin kanssa, kun päivittäisten särkyjen ja jalan puutumisen yms takia.

 Mulla on näistä tosi, paha olla.
Mut mä en haluais purkaa näitä kehenkää, mielummi pitäisi kaike sisälläni.
Nytkin istun bussissa, matkalla kouluun, pidättäen itkua, koska sattuu niin paljon.

Mut mä aion pysyä suht vahvana, enkä halua luovuttaa.

No ainaki viikonloppu meni kivasti, sain valokuvata ja ihailla amerikanrautoja<3
Sekä istuu Jenkissä!!!

Ps, tää biisi jotenki "osuu ja uppoo"
Pitää vaa yrittää uskoo itteensä.

https://m.youtube.com/watch?v=LkQ9zJFRSEc