Too reality

Heips.

Mitäs tänne.
Melkein 2viikkoa odottanut, tyks:istä kirjettä, että koska pääsen sinne..

Viimeyö nukuttu TAAS, todella huonosti, selkä on todella kipeä ja tuntuu painetta..
Oikea jalkakin taas (yllätys) kipeenä ja tuntuu painetta ja polttelua.

Ulospäin näyttää, ku kaikki olis ihan fine, mut todellisuudes ei oo.
"Make a fake smile, and say everything is allright" -vai miten se meni..

Mä en jaksa taistella tän kanssa, mua vaa sattuu, päivästä toiseen ja ku säryt kovenee päivä päivältä.
Joo sairastan vaikeeta hermosairautta, joka syö mua henkisesti, sekä fyysisesti. Silti opiskelen puualaa ja käyn siivoojana töissä.
Saan monilta hirveesti respectejä siitä, kun on tää nf ja jaksan painaa duunii ja kouluu.
Pakko se on, en mä jaksa kotonakaan maata sängynpohjalla.

Mites tää päivä, no nyt menossa Leineperin ruukkiin, johonki taimihössötykseen.
Sen jälkee kotiin suihkuun, pukeutumaan, kihartamaan hiukset ja meikkaamaan.
Sitte illalla on Tyky-ilta, eli työporukalla mennään syömään Buccoon ja istumaan iltaa, laulamaan karaokea sun muuta.

Sitte iltamyöhään, mun olis tarkotus eksyä vielä keitsuun (pub keidas) , kunha äiti ja häne pari koulukaverias, saapuu Poriin, laivareissun jälkee.

Mä toivon, et tää selkäsärky ja jalkasärky helpottaa iltaan mennessä, en viittis ottaa keppejäkään mukaan.

Eile raivosin taas, kuinka paskaa kaikki on ja sitä että kuinka tää sairaus, rajoittaa mun normaalia elämää.

Mitäänhän en oikeestaan edes sais tehdä, silti teen koska oon nuori ja en tosiaa tällee melkei 21v ajatellu sairaseläkkeelle jäädä, en todellakaan.

Sen mä tiedän, tää kipu ja särky..
Tää on liian todellista.
Ei kenenkään kuuluis kärsiä tälläsestä, tätä en toivois edes mun pahimmalle vihamiehelle, tätä en toivo kenellekkään.
Ei kenenkään kuuluisi kärsiä päivittäisistä kivuista, säryistä ja tunnottomuudesta.
Esim. Tänään aamulla ykskaks jalka petti alta koska oli puutunut reiteen asti..


Mä toivon ja odotan, et löytyis se hoitokeino ja apu...