Hei..
Kipuja, kipuja, kipuja...
Tekis mieli itkee ja huuta kivusta...
Mut mä en nyt voi,
Mä en voi murtua.
Mun täytyy pysyy nyt vahvana.
Mä en voi näyttää, että romahdan nyt, kun pikkusisko ja pikkuveli on täällä.
Selkäkipu on taas jotain sietämätöntä.
Asteikolla 1-10 Taas siinä 9.
Ja jalka särky siinä 8.
Istun, makaan tai seison, ihan sama.. Silti kipuja koko ajan.
Mikään ei taaskaan turruta sitä.
Otin lääkkeet, mut autto sen puolisen tuntia.
Olo on taas sellanen, että mä haluan ihan oikeesti luovuttaa jo..
Nää on tässä parin/kolmen kuukauden sisällä pahentunut ihan hirveesti.
Mä pelkään et jos tää menee siihen, etten mä en kykene, pysty tai jaksakkaan..
Niinno, enhä mä jaksaiskaa, en henkisesti enkä fyysisesti.
Koulu alkaa ensviikolla, torstaina.
Mä pelkään, et mun koulunkäynti kusee sen takia, että tää sairaus vetää mua niin pohjalle.
Entäs sit ku mä en jaksa enää, ja päätän luovuttaa?
Kuka auttaa mua pääsee pois?
Kuka auttaa mua jaksamaa eteenpäin?
Kuka nostaa mut ylös, sitte ku kroppa ja henkine puoli päättää, että tienpää tuli tähän?
Tällä menolla, siihen ei enää kauaa mee.
Tällä hetkellä, on ollu jo kauan olo sellanen et mä haluan luovuttaa, ja et mä en jaksa enään.
Ja sitte porukka ihmettelee ja kyselee..
"Miten sä muka voit olla koko ajan väsynyt", "miten sua voi väsyttää koko ajan".
Jonkin tason henkinen pahoinvointi, kulkee koko ajan mukana, joten..
Se siitä sitten.
Mä huomaan sen myös siitä, et mä yritän
turruttaa sitä pahaa oloa herkkuihin, kuten aina..
Saatan olla itsekäs, kun sanon että mä en jaksa enää, mä en jaksa tapella enää.
Mä en jaksa olla enää.
"Make a fake smile, and say everything is allright". Tälläi se on menny jo kauan..
"Ulospäin te näätte vaan, mun tekohymyn kameraan".
Mä oon itsekäs siinä mielessä, kun sanon noi, mä tiedän että mä aiheutan siitä tosi paljon mielipahaa, mun läheisille.
Mut pakko tätä pahaa oloa, on johonkin purkaa..
Mut sellasta se elämä on.. I cant fight this forever..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti